Kesäsuunnitelmia

Kesä on täällä taas. 

Ilma on ollut lämmin, aurinko paistaa ja lintuset livertävät. 

Luonto on herännyt ja kaikkialla alkaa olla taas kaunista.

Ihan pian pääsen viettämään ensimmäistä kesälomapätkää. Onneksi tilanne tällä hetkellä on sellainen, että lomalle pääsee. 

Takana on oikea muutosten kevät.

Suunnitelmissani on tehdä lomallani kaikkea ihan tavallista. Sellaista, joka vie ajatukset tehokkaasti pois arjen "tohinoista".

Luonnossa liikkuminen rauhoittaa ja antaa voimia.

Aion tehdä pyöräretkiä luontoon. Etsiskelen sellaisia reittejä, joilla en vielä ole käynyt. Tallennan luonnon kauneutta kamerallani. 

Olen pitkästä aikaa kiinnostunut leipomisesta. Kivoja reseptejä olenkin ottanut talteen sieltä täältä.

Ikkunat ajattelin pestä ja laittaa parvekkeen kesäkuntoon.

Lomalle pääsemisen ajatus tuntuu ihanalta. Toivon, että toteutan edellä mainitut asiat ja paljon muutakin. 

Usein tahtoo käydä niin, että suunnittelen kaikenlaista ja loman loppuessa huomaan, etten ole toteuttanut suunnitelmistani puoliakaan.

Kunhan nyt edes jotain.

Tarvitsen voimia syksyä varten. Silloin on edessä toimenpide, jota en kovin innokkaasti odota. Olenkin huomannut sysääväni ajatusta jatkuvasti tuonnemmaksi mielestäni.

Uimahallit availevat oviaan kesäkuun alussa. 

Mietin, uskaltaisinko mennä vesijuoksulle pitkähkön tauon jälkeen. Olisiko kuitenkin turvallisempaa pitäytyä lenkkeilyssä ja pyöräilyssä.

Vaikka rajoituksia puretaan, Korona on silti keskuudessamme.

Taannoin kävin kävelemässä kuntoportaissa. 

Sinnikkäästi kipusin portaita ylöspäin pysähtyen välillä puuskuttamaan kaiteesta kiinni pitäen. 

Kovakuntoisimmat juoksivat rappusia ylös ja alas.

Alaspäin laskeutuminen oli huomattavasti mukavampaa. Urheasti kipusin rappuset ylös ja alas useamman kerran.

Seuraavat kaksi päivää menivät kipuillessa. Pohkeeni olivat niin kipeät, että kotitalon rappusien kiipeämisen sijaan piti käyttää hissiä.

Ehkä seuraavalla kerralla muistan venytellä.

Valmistaudun uuteen, alkavaan viikkoon annoksella metsämarja-suklaa-jäätelöä.

Auringon valoa ja lämpöä kaikille!