Lunta odotellessa

Marraskuu vetelee viimeisiään ja vietämme ensimmäistä adventtisunnuntaita. Ensilumi satoi tänne eteläänkin taannoin. Nyt siitä on jäljellä muisto vain. Odotan, että maa saa pysyvän lumivaipan, joka tuo meille iloa ja valoa ja jouluisen tunnelman.

Surullisena olen seurannut maailman menoa viime aikoina. Ei ole enää Suomessakaan turvallista asua. Tuntuu siltä, että mitä vain voi tapahtua, missä vain ja milloin vain. En kuitenkaan vaivu epätoivoon, mutta lisään varotoimia.

Kirjaprojektini on vaiheessa ja työnsinkin sen sivuun vähäksi aikaa, sillä sain muuta ajateltavaa.

Olen ollut hyvin huonovointinen viime aikoina ja pää kainalossa hakeuduin lääkärin vastaanotolle. Laboratoriokokeissa ilmeni, että elimistölle elintärkeä kortisolitaso on liian alhainen ja oireeni johtuivat siitä asiasta. Edessä on lisää laboratoriokokeita ja tutkimuksia. Katsotaan nyt päivä kerrallaan. Tällä hetkellä olen onnellinen siitä, että tabletteina aloitettu hydrocortison hoito auttaa minua, eikä minua enää pyörrytä ja huimaa. Ruokahalukin on palannut takaisin. Painoni on tippunut loppukesästä tähän päivään 8 kg. Toivon, ettei painoni lähde taas kipuamaan ylöspäin.

Joulu lähestyy pikkuhiljaa. Olen ajatellut hommata perheeseeni joululahjaksi järjestelmäkameran. Mietin hankintaa vielä. Nykyvehkeilläkin pärjään, mutta silti näen itseni ulkona luonnossa keväthangilla uusi kamera kainalossani. Tärkeintä on kuitenkin, että saamme viettää joulua rauhassa, rauhallisessa ympäristössä ja läheisten seurassa.

Toivon kaikille mukavaa ja rauhallista adventin aikaa!