Matalia aitoja ja viherrystä niiden takana

Muutimme muutama vuosi takaperin uudelle paikkakunnalle. Ratkaisu on osoittautunut oikein hyväksi ja olemme viihtyneet täällä hyvin. 

Olen ollut iloinen kotimme sijainnista. Palvelut ovat lähellä ja harrastusmahdollisuuksia löytyy ihan muutamien metrien päästä. Autoa ei periaatteessa tarvitsisi muuhun, kuin työmatkojen ajamiseen. Helsingin ja Lahden suuntaan pääsee oikein hyvin julkisilla kulkuvälineillä. Työpaikalleni kulkeminen julkisilla tekisi suuren mutkan matkaan ja aikaa kuluisi kohtuuttoman paljon. Tämän vuoksi koen oman auton tarpeellisena.

Olin aivan varma, että kuntoiluharrastus saisi uutta tuulta purjeisiin uudelle paikkakunnalle muuton myötä ja alkaisin jälleen käydä ahkerasti kuntosalilla ja ryhmäliikuntatunneilla. 

Otin kuntosalijäsenyyden, kaivoin esiin pinkin varustekassini ja aloin treenaamaan. Oli helppoa vain kipittää tien yli harrastuksen pariin treenivaatteet yllään.

Viidennen kuntosalilla käynnin jälkeen alkoi kyllästyttää. Kuntosalilla on hyvä ja monipuolinen varustus, paljon ryhmäliikuntaa ja mukava henkilökunta. Kaipasin kuitenkin Mikkelin Fressin tarjoamia asioita, kuten saunaa, infrapunasaunaa ja hierontatuoleja, joissa rentoutuen saatoin palkita itseni urheilusuoritusten jälkeen. Mielestäni tällaiset asiat ovat tärkeitä olla olemassa, etenkin laihdutusmielessä kuntosalilla käyville. Motivaattoriksi, itsensä palkitsemiseksi ja rentoutumiseen.

Myöhemmin irtisanoin jäsenyyden. 

Hieman kauempana sijaitsee toinen kuntosali, jonka tarjoamista palveluista löytyy joitain mukavuuksia. Sinne en vielä ole jäsenyyttä ottanut.

Kotimme lähellä on mm. Mahdollisuus luisteluun, hiihtämiseen, sekä jalkapallon ja tenniksen pelaamiseen. 

Hiihtämässä on mukava käydä ja kesäaikaan olen tykännyt pelata tennistä. Pelikaverin puuttumisen vuoksi en ole päässyt tenniskentälle niin usein kuin olisin halunnut.

Aivojumppaa varten kivenheiton päässä kodistamme on kirjasto, jonka palveluja olen jonkin verran käyttänyt. Ammattikirjallisuuden lisäksi luen mielelläni rikosromaaneja. Jälkimmäisten lukemisen aloitettuani uppoudun täysin ja luen koko tarinan kerralla alusta loppuun.

Äitini on käsityöihmisiä. Hän ohjeisti aikoinaan minua aloittamaan neulomisen, koska se on mukavaa ja auttaa vähentämään stressiä. Hainkin tuolloin äidiltäni kassillisen kasveilla värjättyjä lankoja ja aloin pakertaa torkkupeittoa. Kyllähän minä neulomisesta pidinkin ja se todella helpotti stressiä. Tämä näkyi lopputuloksessakin; Joissain kohdin oli hyvin tiukkaa neulosta, paikoin jopa kireää, koska usein tartuin puikkoihin juuri stressaantuneena ja hyvin kiukkuisena. Vähitellen käsiala loiveni kauniiksi neulokseksi, kunnes tauon jälkeen taas tuli aika jatkaa neulomista.

Torkkupeitosta tuli ihan hieno. Olisihan siinä saanut olla enemmän pituutta. Aikaisemmassa elämässäni nuorena aikuisena olen neulonut villapaidan kasveilla värjätyistä langoista. Ala- ja yläkouluikäisenä neuloin koulussa villasukkien sijaan säärystimet, villapaidasta tuli villaliivi ja lapasista puuttuu tänäkin päivänä peukalot. 

Torkkupeiton valmiiksi saattamisen jälkeen en ole neulonut. En tosin ole ollut yhtä stressaantunutkaan kuin muutamia vuosia sitten.

Lähdin kirjoittamaan tätä kirjoitusta ajatuksella "aidan takana ruoho on vihreämpää". Joskus voi näin ollakin ja onhan ruoho muuton myötä ollutkin monin paikoin vihreämpää. 

Olen monesti unelmoinut Lappiin muuttamisesta. Muuton myötä kävisi todennäköisesti niin, että parin viikon ajan olisin innostunut ympäristöstäni; Vaeltaisin, valokuvaisin ja paistaisin kodassa makkaraa. Sen jälkeen vuodet vierisivät torkkupeittoja neuloen. Parempi siis jatkossakin lomailla Lapissa aika ajoin.

Tärkeintä kai olisi tehdä elämästään mieluista, asuinpaikasta riippumatta.