Mietiskelyä

Huomenna on se päivä, jolloin osoitetaan mieltä hallituksen kaavailemille leikkauksille.

Mm. Joukkoliikenne on pysähdyksissä ja luvassa on ruuhkia. Tilanne on varmasti kaoottinen. Kävely ja pyöräileminen on hankalaa sään vuoksi. Huomiselle on luvassa rankkasateita ja kovaa tuulta. Kolareilta ei tulla välttymään. 

Onneksi en itse ole tuolla ruuhkassa kuljeksimassa, vaikka ensin meinasin osallistua Tehyn riveissä mielenilmaukseen Rautatientorilla. Olen niin mukavuudenhaluinen ihminen, etten lähde itseäni kastelemaan kurjassa säässä edes mielenilmauksen vuoksi. Olen kuitenkin hengessä mukana ja ilmaisen mieltäni kotisohvalla.

Enpä tiedä, onko mielenilmauksesta minkäänlaista hyötyä. Jos hallitus on päättänyt leikata, niin se leikkaa. Väärät ovat mielestäni leikkausten kohteet. Kaipailisin tänne Suomeen sellaista Sherwoodin metsän Robin Hoodia, joka ottaa rikkailta ja antaa köyhille. Tasavertainen kohtelu olisi nyt paikallaan.

Enpä haluaisi olla myöskään kansanedustaja. Kansanedustajana säästyisin kyllä leikkauksilta, mitä nyt kerran vuodessa lähtisi yhden viikon palkka tililtä. Mutta suuri osa Suomen kansasta on nyt vihainen ja kansanedustajat saavat varmasti tuosta vihasta osansa. Kaiken lisäksi maahanmuuttokeskustelu käy vilkkaana ja myös tämä asia saa osan Suomalaisista kuohuksiin. Taannoin Pääkaupunkiseudun taksikuski käyttäytyi erittäin epäammattimaisesti solvaten ja uhkaillen erästä kansanedustajaa ajaen tämän lopulta ulos taksista. Taksikuskin tuohtumus liittyi maahanmuuttajiin.

Muina aiheina olen tänään pohtinut kovasti oman kirjan kirjoittamista. Ajattelin kirjoittaa omakustannekirjan ja olen etsinyt netistä asiaan liittyvää tietoa. Arkailen vielä, sillä blogianikaan ei kovin moni seuraa. Mutta olisihan asialla kuitenkin erittäin suuri merkitys itselle. Tekisin yhdestä haaveestani totta. Kypsyttelen asiaa vielä mielessäni. Ehkä minun tulisi ensin osallistua kirjoittajakurssille.

Siirryn sohvalle lukemaan mielensäpahoittajaa ja valmistaudun henkisesti vastaanottamaan huomisen mukanaan tuomia uutisia...

Mukavaa illanjatkoa!