Blogi

Avantouintia pakkassäässä ja muita kuulumisia

Hyvää alkanutta vuotta 2016 kaikille tasapuolisesti!

Päätin aloittaa alkaneen vuoden kunniaksi uuden harrastuksen: Avantouinnin. Hrrrrr...Kävin ostamassa paikallisesta urheiluliikkeestä avantouintitossut ja hansikkaat.

Mäntsälässä on avantouintipaikka ja siellä on mahdollisuus myös saunomiseen maanantaisin ja perjantaisin klo. 17-21. Avantoon siis suuntasi maanantai-iltana tieni. Ajatus avantoon menemisestä tuntui ensin aivan kauhealta, mutta loppujen lopuksi se ei ollutkaan niin kamala kokemus, päinvastoin; Fiilis avantouinnin jälkeen on todella autuaallinen.

Sauna on tilava ja sinne mahtuu paljon ihmisiä. Ihmisiä oli maanantainakin paikalla jonkin verran ja saunasta sitten vuorotellen/porukka kerrallaan hipsittiin avantoon ja takaisin saunaan lämmittelemään. Ensimmäisen kerran kävin vain kastautumassa, mutta kolmannella pulahduskerralla uin jopa 4 vetoa. Vaikka ulkona oli pakkasta, avannosta noustua ilma ei tuntunut yhtään kylmältä. Jos nyt jotain negatiivista oikein etsimällä etsii, niin pois lähtiessä oli muuten todella hyvä fiilis, mutta varpaat olivat jäässä. Pitäisi hommata lämpimät talvijalkineet, joihin mahtuu villasukat.

Uudelleen kävin avannossa eilen illalla ja tällä kertaa ihan ajan kanssa. Kävin 5 kertaa avannossa. Suosittelen harrastusta kaikille fyysisesti terveille ihmisille. Esimerkiksi sydänsairaille harrastus ei ole hyväksi.

Ostin sen kauan haaveilemani järjestelmäkameran ja yritän nyt tulla sinuiksi sen kanssa. Suunnitelmissani on osallistua valokuvauskurssille ja toivottavasti pian pääsen kamerani kanssa ulos luontoon kuvailemaan. Nyt pakkassäillä saisi otettua hienoja kuvia, mutta jotenkin olen arka lähtemään kuvausretkelle. Pelkään, että kamera ja sormeni jäätyvät. Jospa tästä pikkuhiljaa rohkaistun ja avantouinnin myötä kylmänsietokyky paranee.

Kävin taannoin pään magneettikuvauksessa ja eilen lääkäri soitteli minulle vastauksia. Aivolisäkkeen seudussa oleva kystinen muutos on kasvanut läpimittaa 1 cm ja on nyt läpimitaltaan 3,5 cm. Muutos painaa näköhermoa ja häiritsee selvästi aivolisäkkeen toimintaa. Reilun viikon kuluttua on Meilahdessa meetinki neurokirurgin, endokrinologin ja silmälääkärin kesken ja silloin päätetään toimenpiteestä. Vielä on siis odottelua.

Kyllähän asia hieman vetää mieltä matalaksi ja varsinkin tämä epätietoisuus, mitä tuleman pitää. Olen kuitenkin ammattilaisten hyvässä hoidossa ja olen tyytyväinen siihen, että hoitoprosessi on käynnistynyt.

Kävin ulkona tekemässä pienen kävelylenkin. Pakkasta on taas sen verran, että räkä jäätyy poskelle ja hiukset, ripset ja kulmakarvat huurtuvat. Kävelylenkin jälkeen on kuitenkin hyvä olo. Kotona puuhastelen pieniä askareita ja suunnittelen uusia juttuja tulevaisuuden varalle. Niistä lisää tuonnempana.

Mukavaa pakkaspäivän iltaa!

Lisää

Muistelua

Vuosi 2015 alkaa lähestyä loppuaan. Mukaan on mahtunut paljon. Kulunut vuosi on ollut minulle ns. Lepovuosi. Olen saanut itselleni paljon omaa aikaa ja omaa tilaa käsitellä omia asioitani. Tämä on näkynyt myös arjen elossa. Asenteeni moneen asiaan on muuttunut, samoin ajattelutapani ja olen pystynyt puhaltamaan positiivista energiaa ympäristööni.

Liikkeelle olen päässyt välillä enemmän ja sitten taas vähemmän. Joululahjaksi sain Jutan voimakirjan ja luin sen heti paikalla kannesta kanteen. Sain kirjasta potkua persauksilleni ja kirjan lukemisen myötä aloin jopa nousta portaat ylös hissin sijaan. Asun toisessa kerroksessa ja uskokaa tai älkää, mutta olen tähän saakka liikkunut hissillä asuinkerrokseeni. Tekosyynä olen käyttänyt kipeytyneitä polviani.

Kirja on mielestäni järkevä ja helppolukuinen. Jutta Gustafsberg vaikuttaa jalat maassa olevalta henkilöltä ja hän myös todellakin tietää, mistä puhuu. Kirjan lukemisen myötä sain uutta toivoa, että vaikka asiat juuri tällä hetkellä olisivatkin mullinmallin, niin tila ei ole pysyvä, vaan asiat voivat muuttua, kun vain jaksaa uskoa itseensä. 
 
Pojan koulunkäyntiin olen enemmän kuin tyytyväinen. Kulunut vuosi on tuonut parannusta huomattavasti. Rippikoulun hän suoritti ja mopokortinkin sai taskuunsa.
 
Pääsimme myös matkustelemaan, aina Lappiin asti. Vietimme syyslomaviikon patikoiden Ylläksellä. Se reissu oli ikimuistoinen ja siitä on muistona monta upeaa valokuvaa.
 
On aika jälleen kiittää yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta. Ilman heitä asiat eivät olisi sujuneet näin mukavasti. Samoin kiitän sydämestäni teitä, jotka olette jaksaneet kirjoituksiani lukea. Kirjoittaminen on ollut minulle yksi henkireikä.
 
Tupakointia en ole lupauksistani huolimatta saanut loppumaan, mutta vähentänyt olen kyllä paljon tupruttelua.
 
Vuoden 2016 alku tulee olemaan mielenkiintoinen. Silloin selviää, joudunko uusintaleikkaukseen aivolisäkkeen lähellä olevan kystisen muutoksen vuoksi. En murehdi asiaa etukäteen. Jutan voimakirjan muistaen asioista ja tapahtumista voi selviytyä. Tärkeintä on uskoa itseensä ja luottaa asioiden sujumiseen ja järjestymiseen.
 
Toivotan kaikille oikein hyvää vuodenvaihdetta ja uutta vuotta 2016! Kirjoittelen taas ensi vuonna.
 
Lisää

Hormonit epävireessä

Joulu lähestyy pikavauhtia. Jouluvaloja ja koristeita alkaa näkyä joka paikassa. Lumipeite vain puuttuu maasta ja puiden oksilta. 

Minä en ole vielä koristellut kotiamme jouluiseksi. Ehkäpä tänä viikonloppuna saan jotain aikaiseksi. Parveketta koristamaan haluan ehdottomasti muutaman lyhdyn. Tänä vuonna minulla on joulumieli tallella. Kulunut vuosi on ollut niin rauhallinen ja seesteinen ja sisältänyt enemmän iloisia ja positiivisia asioita.

Jos nyt jotain negatiivista oikein etsimällä etsii, on se minun terveydentilani. Kävin viikolla sisätautien poliklinikalla. Lääkäri on osaava ammattilainen, eikä hoitajassakaan ole mitään vikaa. Laboratoriokokeista todettiin, että aivolisäkkeeni temppuilee nyt ihan urakalla. Aivolisäkkeen etulohkon tuottamat hormonit ovat kaikki "epävireessä". Uutena lääkkeenä aloitettiin thyroxin kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Tammikuun alussa on pään MRI-kuvaus ja tammikuun puolessa välissä selviää, leikataanko sellan seudussa oleva kystinen muutos uudelleen. Sehän operoitiin taannoin, vuonna 2014, mutta myöhemmin kontrollikuvauksessa havaittiin, että muutos oli tullut takaisin hieman pienempänä.

En kuitenkaan jaksa stressata asialla tai menettää kauan kadoksissa ollutta joulumieltäni asian vuoksi. Aloitettu lääkehoito on korjannut vointiani huomattavasti, enkä enää makaa sohvanpohjalla kasvot vitivalkoisena. Elelen päivän kerrallaan ja koetan nauttia elämästäni.

Tilasin kaulaani riippumaan SOS-riipuksen. Se on ruostumattomasta teräksestä valmistettu "medaljongi", jonka sisälle taitellaan paperiliuska, joka sisältää mm. tärkeimmät tiedot sairauksista, lääkityksestä, allergioista ja lähiomaisen yhteystiedot. Ketju on hopeinen. Hätätilanteessa korusta voi olla apua, koska minulla on elintärkeän kortisolin vaje elimistössäni.

Uudet tuulet puhaltelevat joka suunnasta. Ensi vuosi tuo eteen uusia asioita. Itseni kuntoon saattamisen jälkeen minä mietin vakavasti, mikä minusta tulee isona. Pojan peruskoulu päättyy ja uudet opinnot odottavat edessäpäin.

Toyota sai alleen "uudet" talvirenkaat, joten se ei joutunutkaan seisontaan. Internetin kautta löytyivät renkaat vanteineen päivineen, eivätkä maksaneet juuri mitään. Hyvät renkaat ovat kaiken lisäksi. 

Keskiviikkona kävin kuuntelemassa kunnantalon valtuustosalissa musiikkiopiston joulukonsertin. Esitykset olivat hienoja. Kaikista upein esitys oli mielestäni Jean Sibeliuksen Finlandia pianoversiona alusta loppuun. Musiikkiopiston kuoro lauloi kuoron osuuden. Johan Julius Christian "Jean" Sibeliuksen syntymästä on kulunut 150 vuotta.

Mukavaa joulunodotusta!

 

 

Lisää

Lunta odotellessa

Marraskuu vetelee viimeisiään ja vietämme ensimmäistä adventtisunnuntaita. Ensilumi satoi tänne eteläänkin taannoin. Nyt siitä on jäljellä muisto vain. Odotan, että maa saa pysyvän lumivaipan, joka tuo meille iloa ja valoa ja jouluisen tunnelman.

Surullisena olen seurannut maailman menoa viime aikoina. Ei ole enää Suomessakaan turvallista asua. Tuntuu siltä, että mitä vain voi tapahtua, missä vain ja milloin vain. En kuitenkaan vaivu epätoivoon, mutta lisään varotoimia.

Kirjaprojektini on vaiheessa ja työnsinkin sen sivuun vähäksi aikaa, sillä sain muuta ajateltavaa.

Olen ollut hyvin huonovointinen viime aikoina ja pää kainalossa hakeuduin lääkärin vastaanotolle. Laboratoriokokeissa ilmeni, että elimistölle elintärkeä kortisolitaso on liian alhainen ja oireeni johtuivat siitä asiasta. Edessä on lisää laboratoriokokeita ja tutkimuksia. Katsotaan nyt päivä kerrallaan. Tällä hetkellä olen onnellinen siitä, että tabletteina aloitettu hydrocortison hoito auttaa minua, eikä minua enää pyörrytä ja huimaa. Ruokahalukin on palannut takaisin. Painoni on tippunut loppukesästä tähän päivään 8 kg. Toivon, ettei painoni lähde taas kipuamaan ylöspäin.

Joulu lähestyy pikkuhiljaa. Olen ajatellut hommata perheeseeni joululahjaksi järjestelmäkameran. Mietin hankintaa vielä. Nykyvehkeilläkin pärjään, mutta silti näen itseni ulkona luonnossa keväthangilla uusi kamera kainalossani. Tärkeintä on kuitenkin, että saamme viettää joulua rauhassa, rauhallisessa ympäristössä ja läheisten seurassa.

Toivon kaikille mukavaa ja rauhallista adventin aikaa!

Lisää

Reissukuulumisia

Olemme jo palanneet Lapin reissulta takaisin kotikulmille.

Minulla oli tarkoitus päivittää kuulumisia paikan päällä, mutta olin iltaisin niin väsynyt, etten jaksanut toteuttaa suunnitelmaani päivitysten suhteen.

Viikko pohjoisessa meni todella nopeasti. Maanantaipäivästä kerroinkin jo edellisessä päivityksessäni.

Tiistaina lähdimme kiertämään Kiirunankiepin, joka on pituudeltaan 12 km. Reitti kiertää Keskisen laen ja sen teemana on tuntureiden geologia.

Ympäröivä luonto oli todella satumainen ja napsin kuvia ahkerasti. Koko alkumatkan parin kilometrin ajan kävelyreitin vierellä ja lähistöllä kohisi vähän isompi "metsäpuro". Ympärillä lähes kaikki oli vihreää. 

Alkumatka oli hyvin nousujohteinen ja pidin perää muiden mennessä edeltä. Jalkoja alkoi hapottaa ja toivoin pian pääseväni kävelemään tasaista maata pitkin. Pysähdyimme Varkaankurun laavulle nautiskelemaan voileipiä ja kuumaa kanttarellikeittoa. Ne antoivat virtaa tulevaan. Edessä oli ainakin minun mielestäni paikoin hyvin hapottava osuus.

Laavulta lähdimme kävelemään reittiä pitkin heti ylämäkeen...Ja nousua riitti. Tulimme Kellostapulin kurun kivikkoiselle osuudelle ja se oli onneksi pitkostettu, joten käveleminen oli helpohkoa. Mitä pidemmälle kävelimme, sitä upeammat olivat maisemat.

Kivikko-osuuden jälkeen matkasimme eteenpäin välillä ylöspäin nousten ja välillä alaspäin kipittäen. Jossain vaiheessa toivoin jo näkeväni edessäni taukopaikan. Mutta ei, eteenpäin oli vain mentävä.

Sitten se tuli, risteys, jonka tienviitta osoitti, että Kahvikeitaan laavulle olisi matkaa reilut 2 kilometriä. Lähdimme laskeutumaan alaspäin mielestäni hyvin vaikeakulkuista maastoa. Matka jatkui ja jatkui. Silmissäni vilisivät kahvikupin kuvat. Viimein pääsimme perille ja sain kupposen kuumaa makkaroiden paistumista odotellessa. Mieleni teki jo takaisin mökkiin, jossa saisin oikaista pitkäkseni sohvalle ja vetää lämpimän viltin päälleni. Jalkojani pakotti. Ajattelin, ettei enää voisi olla kovin pitkä matka "maaliin".

Mutta; Olisittepa nähneet ilmeeni, kun minulle kerrottiin, että meidän täytyy mennä samaa vaikeakulkuista reittiä laavulta takaisin risteykseen, jossa aiemmin olimme. Sieltä olisi matkaa vielä nelisen kilometriä lähtöpaikkaan. Huokaus...Loppumatkasta en enää valokuvannut. Kävelin vain eteenpäin tiukka mutru huulessa toivoen, että ehdimme ennen pimeän tuloa autolle. Kaikki loppuu aikanaan, kuten myös sekin reitti. Pääsimme perille.

Reitti oli minulle liian pitkä. Minulle parhaita olisivat sellaiset 4-5 kilometrin pituiset retket. Silloin nauttisin ja jaksaisin nauttia maisemistakin koko matkan ajan. Mutta olin liikunnallisten ihmisten kanssa liikenteessä ja yksin en uskaltanut karhujen pelossa lyhyemmille reiteille lähteä...

Poikani, joka ei erityisemmin harrasta liikuntaa, yllätti minut ihan täysin. Hän viipotti väsymättä kärkiryhmässä. Maanantaisen pirunkurunkin hän kiipesi nopeimmin ylös. Olin ollut aivan varma, että murrosikäisen houkutteleminen patikointiretkelle tulisi olemaan vaikeaa.

Kekiviikkona ihailimme maisemia autosta käsin. Ajelimme Äkäsmyllylle katsomaan, onko siellä oleva kahvio auki. Ei ollut, mutta napsin valokuvia siellä olevasta koskesta.

Torstaina vuokrasimme jonkinasteiset maastopyörät paikallisesta pyöräliikkeestä. Pyörien nimeä en tiedä, mutta niissä oli todella leveät renkaat. Pyörällä ajaminen oli aivan toisenlaista, kuin maantieajopyörällä ajaminen. Jälkimmäisestä kun en pidä yhtään. Näillä "läskirenkailla" ajaminen oli suorastaan miellyttävää, eivätkä posketkaan lainehtineet ajaessa. Ajelimme ja kävelimme maastossa Kesänkijärven tuntumassa. Yöllä oli satanut, joten kaikkien vaatteet kuraantuivat reissussa. Pysähdyimme välillä laavulle syömään eväitä ja nauttimaan kuumaa kaakaota.

Illalla nautiskelimme glögiä ja pelasimme afrikantäteä ja piirrä ja arvaa peliä. Jälkimmäinen peli oli hauska. Minunkin piirroksiani arvattiin hyvin. Piirtäminen ei ole minun juttuni.

Perjantaina ajelimme Leville. Ajoimme ensin Levitunturin huipulle. Huput vedimme päähämme, sillä tuuli oli erittäin kova. Kiersimme näköalakierroksen. Kovinkaan hyviä kuvia en sieltä saanut otettua, mutta jokusen kuvan kuitenkin. 

Laskeuduimme takaisin alas ja tapasimme erään tuttavamme Soma nimisessä kahvilassa. Kahvila oli nimensä mukaisesti hyvin soma. Katossa oli ihanat valaisimet ja paikka oli hyvin persoonallinen. Ihastuin erityisesti vaaleanpunaisiksi maalattuihin tuoleihin. Nautiskelimme kahvia ja mainioita korvapuusteja ja vaihdoimme kuulumisia.

Tuttavamme saatteli meidät kahvilasta "kylille" ja päädyimme ruokailemaan paikalliseen pizzapaikkaan. Hassusti olimme nautiskelleet kahvit ennen ruokaa, mutta mitäpä siitä. Pizzat olivat todella isoja ja herkullisia. Tilasin pollo-pizzan, jossa oli ainakin kanaa, marinoitua punasipulia ja hunajamelonia. En jaksanut syödä koko pizzaa, vaan otin puolet mukaani.

Kiertelimme kauppoja ja mieltäni jäi kaihertamaan eräät juuri minun väriset vaelluskengät, jotka olivat tarjouksessa paikallisessa urheiluliikkeessä. Sinne ne jäivät minua huutelemaan kenkähyllyyn, kun en raaskinut niitä ostaa.

Palailimme takaisin saunanlämmitykseen. Sauna lämpeni lähes joka ilta viikon aikana. Oli ihana istahtaa löylyihin aina reissujen päätteeksi.

Lauantaina heräsimme hyvissä ajoin pakkailemaan ja kotia kohti lähdimme klo. 10 aikoihin.

Ajelimme vaihtelun vuoksi ruotsin puolella vähän matkaa kohti Haaparantaa. En ole koskaan nähnyt yhtä paljon joutsenia kuin nyt näin. Kuvia en älynnyt niistä ottaa.

Haaparannassa pysähdyimme karkkikaupan kohdalla. Halusin ehdottomasti ostaa mielestäni ainoita oikeita viinikumeja ja niitä myös mukaani sain.

Kotiin pääsimme illalla klo. 22 jälkeen, joten ehdin hyvin Wallanderia katsomaan televisiosta. Oli ylellistä päästä omaan lämpimään sänkyyn nukkumaan.

Kaikenkaikkiaan reissu oli todella mukava. Nyt jaksaa taas arjen pyöritystä pitkän matkaa eteenpäin. Grillimakkaraa ja lihapiirakoita en tule tämän vuoden puolella syömään. Niitä kun oli jokaisella retkellä mukana.

Pirunkurua en jää kaipaamaan.

Lisää

Lomamatkalla

Terveiset pohjoisesta.

Lähdimme reissuun sunnuntaina aamupäivällä ja olimme perillä iltayöstä. Perillä meitä odotti sininen, lämmin mökki.

Pimeässä illassa ei maisemia näkynyt, mutta maanantai aamun valjetessa mökin ikkunasta avautui kaunis tunturimaisema. 

Aamupuuron jälkeen pakkasimme reput ja lähdimme ensimmäiselle patikointiretkelle. Suuntasimme Kesänkijärvelle. Järvi oli peilijäässä ja upea tunturimaisema heijastui kauniisti jään pinnalta. Kävelimme jonkun matkaa ja istahdimme järven rantaan laiturille nautiskelemaan energiapatukat ja juomista ja ihastelemaan maisemia.

Lisäenergia tuli tarpeeseen, sillä seuraavana edessä oli Pirunkurun kiipeäminen ylös Kesänkitunturille. En osannut odottaa, mitä olisi edessä. Olin hengästynyt jo tavallisen tuntuista metsäpolkua ylös kiivetessäni. Mutta sitten kauhistuin...Metsäpolku loppui ja eteen avautui hyvin jyrkkä ja pitkä "kivikko", joka oli kiivettävä ylös. Päästin suustani jotain kirosanaa muistuttavaa, mutta lähdin tarmokkaana kiipeilypuuhiin.

Puoliväliin päästyäni hiki virtasi valtoimenaan ja henki meinasi loppua kesken kaiken. Istahdin alas kivikkoon hengähtämään ja ottamaan valokuvia alhaalla aukenevasta maisemasta. Ylös oli yhtä pitkä matka kuin alas ja minusta tuntui, etten jaksa enää metriäkään, kumpaankaan suuntaan. Urheasti nostin kuitenkin satakiloisen peppuni ylös kivikosta ja jatkoin kiipeämistä, ylöspäin katsomatta, ettei näyttäisi niin toivottomalta.

Minä pääsin ylös saakka ja olin siitä hyvin onnellinen. Maisemat olivat mahtavat. 

Jatkoimme matkaa tunturilla laskeutuen toiselta puolelta alas. Pysähdyimme reitin varrella olevalle laavulle paistamaan makkaraa. Jalkoja särki ja otti pattiin siitäkin huolimatta, että olin saanut otettua maisemista hyviä valokuvia. Termospullosta kaadettu kuuma kahvi virvoitti mieleni. Samoin tekivät kuukkelit, jotka lentelivät meitä tervehtimään. Itse asiassa ne kyttäsivät makupaloja ja yksi olikin niin röyhkeä, että kävi nappaamassa kokonaisen makkaran suoraan grillistä.

Jatkoimme matkaa vielä muutaman kilometrin, kunnes olimme takaisin lähtöpaikassa. Matkaa kertyi reilu 8 km. Se ei olisi matka eikä mikään normaalia maantietä kävellessä, mutta vaativampi maasto (pitkät nousut, kivikko, puunjuuret ym.) onkin ihan toinen juttu.

Mökkiin päästyämme olin ihan naatti. Jaksoin käydä saunassa ja sitten tekikin mieli painaa pää tyynyyn...Kävin kuitenkin ennen nukkumaanmenoa ulkona pimenneessä illassa ihastelemassa hailakoita revontulia.

Kuvagalleriassa on kuvia reissustani.

Tarina jatkuu...Olen hieman "myöhässä" päivityksissäni. Tämä oli vasta maanantaipäivän tarina. Nyt on jo keskiviikko.

Lisää

Myrskyn jälkeen

Valio myrsky on puhallellut ja tehnyt tuhojaan. Täällä etelämmässä Suomessa päästiin vähemmällä, mutta esimerkiksi Itä-Suomessa myrskyn tuhoja korjaillaan vielä vähän aikaa.

Aurinko on tullut esiin ja lämmittää mukavasti muuten niin kirpsakassa syyssäässä.

Kirjankirjoittamisprojektini hieman takkuaa. Olen herkästi innostuvaa tyyppiä. Ongelmani on se, että innostukseni laantuu hyvin nopeasti. Olen kuitenkin päässyt alkuun ja se on pääasia. Jonakin päivänä julkaisen kirjan.

Pohjoisen reissu lähenee ja odotan sitä kovasti. Revontuliaika on parhaimmillaan juuri tähän aikaan pohjoisessa ja haluan päästä kuvaamaan niitä. Hieman harmittaa, kun ei ole sitä järjestelmäkameraa.

Mieleni halajaa taas sohvanpohjalle ja se ei ole ollenkaan hyvä asia. Toivon, että saan reippauteni takaisin tulevan reissun myötä.

Viime lauantaina kävin ajelemassa Etelä-Savossa. Hain äitini asioille Mikkeliin. Kävimme Haukivuorella viemässä haudoille kanervat ja kynttilät. Isäni syntymäpäivä oli viime sunnuntaina. Hän olisi nyt 74 vuoden ikäinen. 

Illansuussa ajelin takaisin kotiin. Yksin ajeleminen on mukavaa. Saa rauhassa mietiskellä omia asioitaan ja maailman menoa, käydä välillä kahvilla ja jatkaa taas ajelemista. Viettää omaa aikaa. Ihanaa on, kun ei ole kiire minnekään.

Yritän saada itseni liikkeelle ja syysauringon syleilyyn, lueskelen, työskentelen hetken kirjaprojektini parissa. Vietän lupsakkaa lauantaita.

Olin saanut vieraskirjaani viestiä. Tämän vuoden puolella niitä on jo kolme kappaletta :). Kiitos! Todella mukavalta tuntuu, että minunkin kirjoituksiani luetaan. Vastaan teille nyt yhteisesti. Kiitos paljon Onnentoivotuksista uuteen kotiin ja uuteen elämään. Parempaan suuntaan on elämä mennyt ja nykyään olen todella tyytyväinen, että tein suuren päätöksen ja muutin uudelle paikkakunnalle. Kiitos muistutuksesta, että en päivitellyt blogiani pitkään aikaan keväällä ja uusia päivityksiä odotettiin. Sain siitä potkun perssiukselle jatkaa päivityksiäni. Lopuksi kiitos kauniista sanoista ja kannustuksesta kirjan kirjoittamiseen.

Mukavaa lauantaita!

Lisää

Päätöksiä

Tänä iltana, kuoroharjoitusten jälkeen, päätin lopettaa kuoroharrastuksen.

Tiedän, että osaan laulaa. Laulan vain liian hiljaa, enkä saa millään ääntäni kuuluviin. Minusta ei siis ole hyötyä kuorolle. Puolisen vuotta olen yrittänyt korjata asiaa, mutta kehittymistä ei ole tapahtunut. Nyt luovutan.

Voisinhan mennä laulutunneille, mutta siihen minulla ei ole varaa.

Ehkä en luota itseeni tarpeeksi voidakseni laulaa vapautuneesti. Aiemmin luotin ja lauluni oli toisenlaista. Joskus "edellisessä elämässäni".

Kirjoittaa osaan ja sitä en aio lopettaa.

Kaivoin nurkasta lojumasta pölyttyneen tulostimeni ja ostin siihen uuden mustekasetin. Kävin city-marketista kopiopaperia, erivärisiä muistilappusia ja yliviivauskynän. Päätin tulostaa koneeltani muutama vuosi takaperin kirjoittamani tekstin ja alkaa työstämään tekstistä kirjaa. Kirjan kirjoittaminen on ollut haaveenani jo vuosia.

Ensin käyn läpi jo kirjoittamani tekstin, teen merkintöjä ja asettelen muistilappusia merkiksi tärkeille sivuille. Luettavaa on paljon. Kun olen saanut tekstin läpikäytyä, minulla on mielessäni tarina, jonka haluan kertoa lukijoilleni. Nimenomaan, jonka haluan kertoa. Mikäli minulla ei ole sellaista tarinaa, tekstiä on turha käydä kirjoittamaan. Silloin lopputulos on huono. Aihe minulla on jo selkeänä mielessäni ja hahmotelma tarinasta. 

Seuraavassa vaiheessa tulen kirjoittamaan tarinan käsikirjoituksen muotoon. Kirjoitan ja tulostan, pähkäilen ja korjaan, monta kertaa. Jos kyllästyn ja into laskee jossain vaiheessa, täytyy miettiä kannattaako jatkaa. Lopettaako, vai jättääkö teksti lepäämään joksikin aikaa ja jatkaa sitten uudelleen.

Mikäli saan tuotokseni valmiiksi käsikirjoitukseksi, luetutan sen muutamalla ihmisellä ja teen korjauksia. Jos käsikirjoitus on hyvä ja olen siihen tyytyväinen, lähetän sen kustantajalle ja katson mitä tapahtuu. Ehkäpä käsikirjoitus lähetetään minulle takaisin. Kustantajien pöydät notkuvat lukemista odottavia käsikirjoituksia ja kirjoituksen tulee olla oikea helmi, että se hyväksytään julkaistavaksi. Käsikirjoituksen saatekirjeen tulee olla hyvä, kiinnostuksen herättävä ja ytimekäs.

Jos lähetän kirjoitukseni eteenpäin ja saan sen takaisin, lähetän kirjoituksen toiselle kustantajalle. Loppujen lopuksi voin julkaista kirjani omakustanteena, jos uskon siihen.

Pyrin tekemään parhaani. Jos en onnistu, ei se haittaa. Kirjan kirjoittamisessa on niin iso työ, että olen iloinen jo valmiista käsikirjoituksesta.

Käyn siis kirjaprojektini kimppuun, hieman pahoilla mielin tuosta kuoroasiasta. Eiköhän se ilme pian kirkastu, kun uppoudun tekstini lukemiseen. Voinhan laulaa itselleni työskennellessäni tekstin kimpussa. Täytyy muistaa välillä ulkoilla ja ottaa valokuvia. Ruska pääsee pian valloilleen.

Lisää

Mietiskelyä

Huomenna on se päivä, jolloin osoitetaan mieltä hallituksen kaavailemille leikkauksille.

Mm. Joukkoliikenne on pysähdyksissä ja luvassa on ruuhkia. Tilanne on varmasti kaoottinen. Kävely ja pyöräileminen on hankalaa sään vuoksi. Huomiselle on luvassa rankkasateita ja kovaa tuulta. Kolareilta ei tulla välttymään. 

Onneksi en itse ole tuolla ruuhkassa kuljeksimassa, vaikka ensin meinasin osallistua Tehyn riveissä mielenilmaukseen Rautatientorilla. Olen niin mukavuudenhaluinen ihminen, etten lähde itseäni kastelemaan kurjassa säässä edes mielenilmauksen vuoksi. Olen kuitenkin hengessä mukana ja ilmaisen mieltäni kotisohvalla.

Enpä tiedä, onko mielenilmauksesta minkäänlaista hyötyä. Jos hallitus on päättänyt leikata, niin se leikkaa. Väärät ovat mielestäni leikkausten kohteet. Kaipailisin tänne Suomeen sellaista Sherwoodin metsän Robin Hoodia, joka ottaa rikkailta ja antaa köyhille. Tasavertainen kohtelu olisi nyt paikallaan.

Enpä haluaisi olla myöskään kansanedustaja. Kansanedustajana säästyisin kyllä leikkauksilta, mitä nyt kerran vuodessa lähtisi yhden viikon palkka tililtä. Mutta suuri osa Suomen kansasta on nyt vihainen ja kansanedustajat saavat varmasti tuosta vihasta osansa. Kaiken lisäksi maahanmuuttokeskustelu käy vilkkaana ja myös tämä asia saa osan Suomalaisista kuohuksiin. Taannoin Pääkaupunkiseudun taksikuski käyttäytyi erittäin epäammattimaisesti solvaten ja uhkaillen erästä kansanedustajaa ajaen tämän lopulta ulos taksista. Taksikuskin tuohtumus liittyi maahanmuuttajiin.

Muina aiheina olen tänään pohtinut kovasti oman kirjan kirjoittamista. Ajattelin kirjoittaa omakustannekirjan ja olen etsinyt netistä asiaan liittyvää tietoa. Arkailen vielä, sillä blogianikaan ei kovin moni seuraa. Mutta olisihan asialla kuitenkin erittäin suuri merkitys itselle. Tekisin yhdestä haaveestani totta. Kypsyttelen asiaa vielä mielessäni. Ehkä minun tulisi ensin osallistua kirjoittajakurssille.

Siirryn sohvalle lukemaan mielensäpahoittajaa ja valmistaudun henkisesti vastaanottamaan huomisen mukanaan tuomia uutisia...

Mukavaa illanjatkoa!

 

Lisää

Nelikymppiset

Syksy on tullut. Koulut ovat alkaneet ja hyvässä käynnissä. Pojan koulunkäynti on nyt hyvällä mallilla ja olen tyytyväinen.

Olen liikkunut jonkin verran luonnossa ja on ollut hienoa havaita syksyn merkkejä ilmassa. Olen innostunut valokuvaamisesta ja aion vielä joskus osallistua valokuvauskurssille. Luonnosta löytyy niin paljon kuvattavaa. 

Olemme saaneet nautiskella myös auringon säteistä ja lämmöstä. Tänään on pitkästä aikaa harmaa ja sateinen päivä. Tästä eteenpäin sää muuttuu epävakaisemmaksi.

Rakastan pimeneviä syysiltoja ja sitä, että saan istuskella parvekkeella kynttilän valossa.

Täytin eilen 40 vuotta. Juhlimme syntymäpäivääni lähimpien ihmisten kanssa. Leipomosta hain kinuskitäytekakun ja nautiskelimme sitä kuohuviinin ja kahvin kanssa. Illalla paistoimme pikkupizzoja ja nautiskelimme hieman viiniä. Päivästä jäi todella hyvä maku suuhun ja mieleen pitkäksi aikaa. Ensi viikolla juhlistamme synttäreitä hieman isommalla porukalla.

Sain lahjaksi uuden kampauksen. Kampaajalla istuin maanantaina nelisen tuntia. Hiuksiini tehtiin permanentti ja laitettiin uusi väri. Halusin syksyisen värin ja sellaisen sain. Hyvin punaisen ja auringon valossa sädehtivän. Juuri sellaisen kuin halusin. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja ylpeänä kannan kampaustani pääni päällä. Suosittelen lämpimästi parturi-kampaamo Tantukkaa Mikkelin Anttolassa kampaamopalveluja tarvitseville. Liittäisin kuvan itsestäni ja uudesta kampauksestani tekstiini, mutta en saa kaksoisleukaani piiloon millään...

Synttäreistäni puuttui vain yksi asia; Kaksosveljeni. Olisin niin mielelläni juhlistanut päiväämme yhdessä hänen kanssaan. Vein hänen haudalleen kukkasia.

Tänään jatkan jälleen liikkumista. Käyn lenkillä ja menen illalla pelaamaan tennistä läheiselle tenniskentälle. Yritimme mennä viikonloppuna Mäntsälän luontopolulle (Haukankierros). Polku oli paikoin niin huonossa kunnossa, että emme pystyneet kiertämään sitä kokonaisuudessaan. Minua harmitti asia kovasti, sillä maisemat olivat kivat ja olisin varmasti saanut kuvattua monta hienoa valokuvaa polun varrelta. En ymmärrä, miksi luontopolkua ei ole pidetty kunnossa.

Perjantaina alkavat gospelkuoron kuoroharjoitukset. Fermaatti-kuorosta luovuin, vaikka kipeää se teki. En millään kykene laulamaan aktiivisesti Fermaatin mukana Mäntsälästä käsin.

Syksy on ihanaa aikaa. Toivottavasti sitä kestää pitkään. Odottelen innolla kunnon ruskaa.

 

 

Lisää