Blogi

Kesäillan mietteitä

Kevät meni minun osaltani nopeasti ja päästiin kesään. Juhannus tuli ja meni ja pian on jo heinäkuu. Sää on ollut vaihteleva, mutta on silti mukavaa, kun on kesä.

Olen edelleen mukana työelämässä ja olen viihtynyt työssäni hyvin. Edelleen teen lähihoitajan työtä ja minusta se on ollut mukavaa. Aamuheräämisiin olen tottunut ja kaikkia kolmea vuoroa on mukava tehdä. Kesälomaa minulla ei tänä kesänä ole, mutta ei se haittaa. En koe olevani loman tarpeessa.

Kesän alussa olimme yhden vuorokauden ajan Rantasalmella paikallisessa lomakeskuksessa juhlimassa sukulaisen syntymäpäiviä. Paikka oli melko hieno ja sijainti upea. Majoituimme isoon mökkiin, jossa oli hulppeat tilat ja iso terassi. Aurinko paistoi ja ilma oli lämmin. Ruoka ja seura oli hyvää ja nauroimme paljon.

Juhannuksen sain vapaaksi töistä ja suuntasimme kulkumme Ruotsin risteilylle. Meitä oli matkassa kuuden hengen porukka ja majoituimme promenadehytteihin, joiden ikkunoista pääsi mukavasti seuraamaan laivaelämää. Kovinkaan paljoa emme hyteissä viettäneet aikaa, vaan ihailimme maisemia, merta ja upeita auringonlaskuja laivan kannelta, kiertelimme paikkoja, teimme pikkuostoksia, söimme hyvin laivan buffetissa ja nautiskelimme koko rahan edestä. Hauskaa oli ja "pötsi" paisui. Syksyllä on sitten aikaa laihduttaa.

Tukholmassa vietimme päivän paikkoja kierrellen ja puistossa istuskellen. Ilma oli lämmin ja aurinko paistoi täydeltä terältä :-). Kuvia en napsinut tältäkään reissulta. Olen ollut todella laiska valokuvaamisen suhteen viimeisen vuoden aikana. Olisivathan valokuvat mukavia muistoja, mutta muistot tulevat säilymään mielessäkin.

Vaikka laivareissu oli mukava elämys, olen kuitenkin enemmän Suomen luonnon rauhassa viihtyvä ihminen ja mökkijuhannus on enemmän minun juttuni.

Kesäkukkasia en ole vieläkään saanut hankittua parveketta kaunistamaan. Itse asiassa parveketta koristavat vieläkin kynttilälyhdyt ja ikkunalaudalla joulukynttelikkö. Saankohan korjattua sen varaston tiloihin ennen ensi joulua? Jää nähtäväksi.

Toyota kulkee edelleen ja läpäisi katsastuksen keväällä. Pientä remonttia autovanhukselle piti tehdä ennen katsastusta. Jarrulevyt ja jarrupalat, sekä kuskin puoleinen sivupeili vaihdettiin uusiin. Kallista on autoilu remontteineen, vakuutusmaksuineen ja ajoneuvoveroineen. Ilmankaan ei voi elää, koska esimerkiksi työpaikkani sijainti on sellainen, ettei sinne oikein julkisia kulkuvälineitä käyttäen ajallaan pääsisi.

Liikunnan suhteen olen jälleen ollut laiska. Minun kun piti alunperin treenata koko kulunut vuosi tämän kesän triathlonkilpailuja varten. Vapaa-ajalla kotisohva on vetänyt enemmän puoleensa. Jospa jonain päivänä tormistaudun. Kevyempänä työntekokin sujuisi ketterästi.

Näillä mennään!

Mukavaa kesän jatkoa kaikille! Toivotaan paljon auringonpaistetta ja lämpimiä ilmoja! Nautitaan elämästä, päivä kerrallaan :-).

Lisää

Kevät tulla tupsuttelee...Pikkuhiljaa :-)

Onkin kulunut pitkä aika siitä, kun olen viimeeksi päivittänyt blogiani...

Viimeisimmässä tekstissäni uhosin aloittavani triathlon harjoittelun oikein toden teolla ja osallistuvani ensi kesänä kisoihin... :-) ...En ole juuttunut pyörän polkimiin kiinni, hukkunut, enkä myöskään kompastunut pahasti juoksulenkillä...Toisin sanoen harjoitteluni tyssäsi heti alkumetreille, kuten arvata saattaa.

Pitkällisen hiljaisen harkinnan jälkeen päätin kaikessa hiljaisuudessa kokeilla hoitotyön pariin paluuta. Tuota paluuta olen tehnyt viime syksystä alkaen.

Aloittelin sukulaisihmisen hoidosta. Hänen hoitoonsa osallistuin neljän kuukauden ajan aina viime jouluun saakka. Kyseisen hoitopestin loputtua palasin takaisin kotisohvalle ja mietin, että tätäkö tämä nyt sitten on hamaaseen tulevaisuuteen; Kotisohvalla makoilemista toimettomana...Päätin alkaa etsiä itselleni työpaikkaa.

Pohdiskelin, että en halua aloitella sairaanhoitajan työssä, koska olen ollut poissa hoitolaitosmaailmasta viimeisten viiden vuoden ajan ja se on mielestäni melko pitkä aika. Koska minulla on myös lähihoitajan koulutus, päätin lähteä liikkeelle siitä.

Selailin työpaikkailmoituksia ja löysin itseäni kiinnostavan ja minulle sopivan työpaikan. Mietin, pohdin ja "pureskelin" asiaa vielä hetken aikaa ja rustasin hakemuksen laittaen sen saman tien menemään. Muutaman päivän kuluttua istuin jännittyneenä työhaastattelussa ja työnteon aloitin helmikuun alussa ensin osa-aikaisesti katsastellen, miten sujuu ja ensi viikolla aloittelen työntekoa täysipäiväisesti.

Vaitiolovelvollisuuteni vuoksi en mainitse työkuvioistani paljoakaan. Työpaikkani on toisella paikkakunnalla ja toimenkuva on haasteellinen, mutta pidän työstäni kovasti ja haluan siinä pärjätä hyvin. Paljon on alkuun työtä tehtävä, sillä mm. kaikki luvat tulee suorittaa ajantasalle työnteon ohessa. Kyllä se siitä sitten helpottaa, ajan kanssa.

Aion keskittyä työntekoon täysillä ja katsoa kaikessa rauhassa, siirrynkö joskus tulevaisuudessa työskentelemään sairaanhoitajan tehtävissä. Sairaanhoitajan ja lähihoitajan peruspalkoissa taitaa olla "huima" parin sadan euron ero, joten en nyt niin kauheasti ole hötkyilemässä sairaanhoitajan työn perään. Lähihoitajan toimenkuva sopii minulle hyvin tässä vaiheessa.

Olen tottunut nukkumaan aamuisin pitkään, joten aamuvuoroon lähtö kukonlaulun aikaan kehtuuttaa todella paljon ainakin näin alussa. Kai siihen tottuu ajan myötä ja onneksi kevät ja kesä ovat tulossa, päivät ovat pidentyneet ja valoisuus lisääntynyt. Yövuoroja en ole tehnyt vuosikausiin. Viimeeksi siihen maailmanaikaan, kun lapseni oli vielä vuorohoitopäiväkodissa. Osaan kyllä nukkua hyvin myös päiväaikaan, joten en usko, että yövuorojen teosta tulee ongelmaa. Aika näyttää.

En olisi aiemmin uskonut, että hoitotyön pariin enää palaisin, vaikka olen ollut sitä mieltä, että olen henkeen ja vereen hoitajaihmisiä enkä oikein osaa mitään muuta.

Jos nyt jotain negatiivista oikein etsimällä etsii, niin hieman hiertää tuo lomarahojen 30 % leikkaaminen ja työtuntien pidennys 24 h/vuosi. Tai jotain sinne päin...Toisaalta taas, perheeni on kitkutellut pitkän aikaa pienellä rahalla eteenpäin, joten nykyinen kuukausipalkka ikä- ja vuorolisineen tuntuu tässä vaiheessa kovin ruhtinaalliselta. Siinä vaiheessa kiehun naama punaisena savun noustessa korvista, mikäli sunnuntailisät aiotaan poistaa. Olen kuitenkin optimistinen ja ajattelen, ettei näin tule tapahtumaan.

Tykkään työstäni näin lyhyen kokemuksen perusteella. Toivottavasti asiat palautuvat mieleen nopealla tahdilla ja toivottavasti työssäni pärjään. Olen tehnyt myös paljon pohjatyötä ja lueskellut alan uusimpia tutkimuksia ja hoitotyön kirjallisuutta...Joutessani...

Siinä kaikki työkuvioista.

Tänään on ollut kaunis ja aurinkoinen päivä. Kävin iltapäivällä pitkällä lenkillä ja se teki todella hyvää. Liikkeelle lähteminen toki kehtuuttaa jonkin verran joka kerta. Pitäisi saada nyt itsestään irti sen verran, että pääsisi liikkeelle ja lenkille ainakin 3 kertaa viikossa. Hyvin paljon voi itse tehdä oman mielenvirkeytensä ja jaksamisensa eteen. Yritän pakottaa itseni liikkeelle ja pitää mielessäni, kuinka mahdottoman hyvä olo liikunnasta tulee.

Valokuvausta en ole harrastanut pitkään aikaan, joten uusia kuvia minulla ei ole nyt teille näyttää. Ehkä piristyn senkin asian suhteen ja saan uutta intoa, kun ilmat alkavat lämmetä ja luonto vihertää.

Toyotani päätin laittaa kuntoon viime syksynä ja siihen tehtiin melko hinnakas remontti. Nyt auto taas kulkee, vanha kunnon kaveri :-). Seuraava katsastus on toukokuussa. Hieman ärsyttää aamulla aikaisin raapata auton ikkunoita ja toisinaan taas etsiskellä autoa lumen alta, mutta kevät tulee kohisten ja liikkeelle lähteminen helpottunee huimasti, myös autolla.

Elämänkumppania en ole vierelleni löytänyt edelleenkään, mutta en häntä ole aktiivisesti etsinytkään. Loppujen lopuksi taidan olla enemmän itsenäisesti elelevää tyyppiä. Vaan eihän sitä koskaan tiedä, mitä se elämä vielä minulle antaa.

Maailmanmestaruuskisat Lahdessa ovat päässeet vauhtiin ja Suomeen saatiin upeasti jo hopeamitali tänään lauantaina naisten hiihdossa. Jotenkin silmääni miellyttää kovasti Suomen naisten hiihdon edustusasu värityksensä puolesta.

Näillä mennään! Lueskelen vielä iltani ratoksi lääkehoitoa ja nestehoitoa.

Mukavaa lauantai-illan jatkoa kaikille! Palaillaan...

Lisää

Kesä melkein mennyt on

Tähän alkuun pahoitteluni, etten ole päivittänyt blogiani taas pitkään aikaan. Anteeksi!

Kesä on mennyt nopeasti ja ilmassa on jo syksyn tuntua. Koulut täällä päin alkavat ensi viikon tiistaina. Poika aloittaa lukiourakan ja uusia kirjoja olemme jo ensimmäistä kurssia varten tilanneet ja niitä myös postin mukana kotiimme saaneet. Kaikki kirjat on ostettava uutena, koska opetussuunnitelma muuttui ja vanhojen kirjojen markkinoita ei ole. Ajattelin sivistää hieman itseäni ja lueskella noita lukiokirjoja matkan varrella. Erityisesti minua kiinnostaa psykologian kirjan avaaminen. Sen sijaan matematiikan ja fysiikan kirjoihin en taida koskea :)

Syksyn saapuessa on minunkin aika taas yrittää aloittaa uusi harrastus. Eräät sukulaiseni osallistuivat viikko sitten Tahkolla järjestettyihin triathlon kilpailuihin. He yrittävät innostaa minuakin mukaan lajin pariin ja niinpä ajattelin, että voisin tässä joutessani aloittaa treenaamisen. Tavoitteena olisi osallistua vuoden kuluttua Tahkolla järjestettävään triathlonkisaan.

Suunnitelmana on siis harjoitella noita kolmea lajia: Pyöräilyä, uintia ja juoksua. Pyöräilen ensin sisätiloissa ja ensi keväänä siirryn maantien reunaan pyöräilemään. Uintia harjoittelen uimahallissa ja talvella avannossa ja lenkkeilyä lähimaastossa. Ensin lenkkeilen kävellen ja siitä pikkuhiljaa aloittelen juoksuharjoitukset. Nyt minua hieman hymyilyttää, kun kuvittelen itseni treenaamassa. Olenhan aikamoisen ylipainoinen. Lenkkeilyn aloitin kuitenkin toissapäivänä ja ensi viikolla koulujen alettua suuntaan tieni tien toisella puolella olevalle kuntosalille. Siitä se lähtee. Tavoitetta kohti pyritään, vaikka ei minua harmita vaikka jänistäisin itse kilpailusta. Pääasia on, että saan itseni liikkeelle. Tänään oli tarkoitus aloittaa päivä pitkällä lenkillä, mutta ulkona on kovin sateinen ilma. Selityksiä, selityksiä...Emmehän me sokerista ole. Ehkä menen myöhemmin.

Olemme oleskelleet melkein koko kesän Mäntsälässä. Heinäkuun lopussa olimme pari viikkoa Etelä-Savossa. Mökkeilimme saimaan rannalla ensin viikon verran ja toisen viikon vietimme Anttolassa. Kävimme myös Haukivuorella haudoilla ja eksyimme Haukivuoren kirkonrantaan uimaan.

Yhtään mansikkaa en saanut tänä vuonna pakkaseen. Mustikassakaan en ole käynyt, vaikka mustikoita on paljon tänä(kin) vuonna. En ole innokas marjastaja, vaikka metsässä käyskenteleminen tuokin mielenrauhaa. 

Näin jatkamme elelemistä täällä Mäntsälässä. Tänä syksynä ei ole suunnitelmissa reissata Lappiin, sillä lukiokirjahankinnat syövät rahani ihan totaalisesti. Tänä syksynä treenataan ahkerasti :)

Ohessa muisto kesästä kuvan muodossa. Oikein hyvää syksyn alkua kaikille! Päivitän blogiini kuulmisia treenirintamalta ja muutenkin yritän aktivoitua.

Lisää

Ilonpisaroita

Onpa aika mennyt huimaa vauhtia eteenpäin. Ollaan jo kesäkuussa. Toukokuussa saimme nauttia lämpimästä ja aurinkoisesta säästä. Nyt kesäkuussa on ollut koleampaa. Juuri tällä hetkellä pohjoisempana möyryää myrsky saapuen pikkuhiljaa tänne eteläänkin ainakin tuulisemman sään muodossa.

Pitkästä aikaa kirjoittelen kuulmisiani. Kulunut kevät on ollut tapahtumia täynnä ainakin minulle, jonka elämä on yleensä varsin tasapaksua.

Mistä aloittaisin? Vaikkapa huhtikuisesta Ylläksen reissusta, jonka teimme pienellä porukalla. Vietimme noissa maisemissa viikon päivät hiihdellen ja lumikenkäillen. Poika innostui laskettelemisesta ja viettikin rinteissä muutaman päivän. Minä hiihdin huimat 38 km ja se on minulle paljon. Sää oli aurinkoinen useampana päivänä ja maisemat upeita. Reissulla oli mieleeni erittäin piristävä vaikutus. Taukopaikat laturetkien varrella olivat mukavia ja pysähdyimmekin usein taukopaikoille nautiskelemaan virvokkeita. Syömispuolella ehdoton suosikkini oli porotäytteiset letut. Taukopaikoilta matka jatkui pyöriskellen eteenpäin.

Upeita maisemia kävimme ihastelemassa myös gondolihissin kyydissä Yllästunturin huipulta käsin.

Viikko vierähti nopeasti ja pian olikin kotiinpaluun aika. Ajelimme perinteisesti Haaparannan karkkikaupan kautta kotiin päin.

Loman jälkeen saapui arki ja sain kutsun Helsinkiin Töölön sairaalaan leikkaustoimenpiteeseen, joka oli toukokuun alussa. Toimenpiteessä aivolisäkkeen seudussa oleva kasvain poistettiin häiritsemästä aivolisäkkeen toimintaa. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja leikkauksesta toipuminen on ollut mutkatonta. Sairaalassa vietin 5 päivää; Ensimmäiset kolme päivää Töölössä ja seuraavat kaksi päivää Meilahden tornisairaalan 13. kerroksessa.

Tällä hetkellä voin jo ihan hyvin. Elokuussa on pään kontrollikuvaus. Toivotaan, että kasvain pysyy poissa, eikä tule takaisin.

Sairaalan terveellisen ruoan innoittamana aloitin dieetin, jonka kanssa elän nyt neljättä viikkoa. Jätin viljatuotteet, lisätyn sokerin ja suolan pois ruokavaliostani. Paino on tippunut vähän alaspäin ja kiinteytymistäkin on tapahtunut, joskin läskiä löytyy vielä vaikka kuinka paljon. Tavoite on elää tämän dieetin kanssa vielä tämä viikko. Odotankin sunnuntaita kuin kuuta nousevaa. Maanantaina aion viettää herkkupäivän ja ostaa pussillisen irtokarkkia, nautiskella oikeaa kahvia murukahvin sijaan ja siemailla vaikkapa lasillisen kuohuviiniä. Herkkupäivän jälkeen pidän taas muutaman tiukan dieettipäivän. Vaikka tuo herkkupäivä siintääkin silmissäni, tavoitteenani on kuitenkin terveellisemmät elämäntavat. Olen dieettini aikana huomannut voivani henkisestikin hieman paremmin. Niin radikaalia muutosta vartalossani ei ole kuitenkaan tapahtunut, että vaatteet roikkuisivat päällä. Sen sijaan ne ovat nyt juuri sopivan tuntuiset. Ovat olleet alkujaan pari numeroa liian pienet :)

Politiikkaa ja maailman tapahtumia en ole seurannut vähään aikaan, joten sillä saralla ei ole kommentoitavaa. Täytyykin alkaa taas seurata uutislähetyksiä ahkerammin. 

Poika sai peruskoulunsa päätökseen hyvin arvosanoin ja syksyllä edessä odottavat jatko-opinnot. Hienosti sujui yhdeksäs luokka. Olen erittäin kiitollinen kaikesta ympärillämme oleville ihmisille, joilta olemme saaneet tukea ja apua.

Tällaiset olivat kuulumiseni tällä kertaa. Yritän jatkossa päivittää blogiani ahkerammin.

Nautitaan kesästä, säästä huolimatta!

Lisää

Päivä kerrallaan

Vettä sataa ja lumet sulavat pikavauhtia pois. Laskiaistiistaina on ollut paikoin hyvinkin liukasta. Pulkkamäkeen ei ole ollut asiaa ainakaan täällä eteläisessä Suomessa. Laskiaispulla maistui kuitenkin hyvältä kahvin kanssa nautittuna.

Tutkimukset etenevät. Viime viikolla seikkailin Helsingissä silmätautien klinikalla. Olin hyvässä hoidossa neuro-oftalmologin vastaanotolla. Näköni tutkittiin ja tämä käynti määritteli leikkaustoimenpiteen kiireellisyyden. Selvisi, ettei leikkaus ole kiireellinen, mutta olen leikkausjonossa ja toimenpide tullaan tekemään jossain vaiheessa. Sitä odotellessa...

Tarvitsen myös silmälasit. Olenkin huomannut viime aikoina näköni huonontuneen kauas katsottaessa. Television tekstejä en esimerkiksi näe kunnolla lukea. Vanhuus ei tule yksin...Ihailin eräänä päivänä silmälasien kehyksiä paikallisessa Instrumentariumissa. Sieltä löytyi paljon myös minun värisiä kehyksiä. Silmälasit minulle katsotaan kuitenkin vasta leikkaustoimenpiteen jälkeen. Toivon kuitenkin, ettei leikkaus tulisi eteen ihan heti. Syksy voisi olla otollinen aika. Haluaisin nauttia tulevasta keväästä ja kesästä täysin rinnoin.

Avantouintia harrastan maanantai- ja perjantai-iltaisin. Avantouinti koukuttaa ja avanto vetää puoleensa aina vain uudelleen. Kovilla pakkasilla tai huonolla ilmalla avantouintipaikalle mennessä kysyn itseltäni, kehtaanko tuonne mennä ollenkaan. Mieleni piristyy ja avanto houkuttelee heti, kun olen saanut uimapuvun päälle, hanskat käteen, tossut jalkaan ja pipon päähän ja astelen saunan lauteille löylyihin. Jälkikäteen olo on todella hyvä ja olen erittäin tyytyväinen.

Elämä on nyt melko seesteistä. Stressinaiheet ovat minimissä. Tulevaa leikkaustoimenpidettäkään en sen kummemmin ajattele. Otan päivän kerrallaan ja yritän nauttia elämästä. Hydrocortisonin ja thyroxinin avulla oloni pysyy hyvänä. Lisäksi olen jo parin viikon ajan aamuisin nauttinut viherjauhetta teelusikallisen sekoitettuna luonnonjugurttiin. Monivitamiinitabletit auttavat myös osaltaan pitämään voinnin virkeänä.

Joko kerroin, että ilmoittauduin huhtikuussa pidettävälle Kansalaisopiston luontokuvauksen perusteet kurssille, joka on kestoltaan 15 tuntia. Odotan kurssia innolla. Ylläksen reissu on suunnitteilla ja kurssin aloitus taitaa ajoittua juuri samalle viikolle. Odotan kamerani kanssa myös Ylläksen maisemiin pääsyä, joten joudun varmaankin olemaan pois kurssin aloituksesta. Otan silloin luontokuvia Ylläksellä. 

Asiat kyllä järjestyvät aina jollain tapaa. 

Mukavaa iltaa ja alkanutta viikkoa kaikille! Pidetään mieli virkeänä ja nautitaan elämästä!

Lisää

Avantouintia pakkassäässä ja muita kuulumisia

Hyvää alkanutta vuotta 2016 kaikille tasapuolisesti!

Päätin aloittaa alkaneen vuoden kunniaksi uuden harrastuksen: Avantouinnin. Hrrrrr...Kävin ostamassa paikallisesta urheiluliikkeestä avantouintitossut ja hansikkaat.

Mäntsälässä on avantouintipaikka ja siellä on mahdollisuus myös saunomiseen maanantaisin ja perjantaisin klo. 17-21. Avantoon siis suuntasi maanantai-iltana tieni. Ajatus avantoon menemisestä tuntui ensin aivan kauhealta, mutta loppujen lopuksi se ei ollutkaan niin kamala kokemus, päinvastoin; Fiilis avantouinnin jälkeen on todella autuaallinen.

Sauna on tilava ja sinne mahtuu paljon ihmisiä. Ihmisiä oli maanantainakin paikalla jonkin verran ja saunasta sitten vuorotellen/porukka kerrallaan hipsittiin avantoon ja takaisin saunaan lämmittelemään. Ensimmäisen kerran kävin vain kastautumassa, mutta kolmannella pulahduskerralla uin jopa 4 vetoa. Vaikka ulkona oli pakkasta, avannosta noustua ilma ei tuntunut yhtään kylmältä. Jos nyt jotain negatiivista oikein etsimällä etsii, niin pois lähtiessä oli muuten todella hyvä fiilis, mutta varpaat olivat jäässä. Pitäisi hommata lämpimät talvijalkineet, joihin mahtuu villasukat.

Uudelleen kävin avannossa eilen illalla ja tällä kertaa ihan ajan kanssa. Kävin 5 kertaa avannossa. Suosittelen harrastusta kaikille fyysisesti terveille ihmisille. Esimerkiksi sydänsairaille harrastus ei ole hyväksi.

Ostin sen kauan haaveilemani järjestelmäkameran ja yritän nyt tulla sinuiksi sen kanssa. Suunnitelmissani on osallistua valokuvauskurssille ja toivottavasti pian pääsen kamerani kanssa ulos luontoon kuvailemaan. Nyt pakkassäillä saisi otettua hienoja kuvia, mutta jotenkin olen arka lähtemään kuvausretkelle. Pelkään, että kamera ja sormeni jäätyvät. Jospa tästä pikkuhiljaa rohkaistun ja avantouinnin myötä kylmänsietokyky paranee.

Kävin taannoin pään magneettikuvauksessa ja eilen lääkäri soitteli minulle vastauksia. Aivolisäkkeen seudussa oleva kystinen muutos on kasvanut läpimittaa 1 cm ja on nyt läpimitaltaan 3,5 cm. Muutos painaa näköhermoa ja häiritsee selvästi aivolisäkkeen toimintaa. Reilun viikon kuluttua on Meilahdessa meetinki neurokirurgin, endokrinologin ja silmälääkärin kesken ja silloin päätetään toimenpiteestä. Vielä on siis odottelua.

Kyllähän asia hieman vetää mieltä matalaksi ja varsinkin tämä epätietoisuus, mitä tuleman pitää. Olen kuitenkin ammattilaisten hyvässä hoidossa ja olen tyytyväinen siihen, että hoitoprosessi on käynnistynyt.

Kävin ulkona tekemässä pienen kävelylenkin. Pakkasta on taas sen verran, että räkä jäätyy poskelle ja hiukset, ripset ja kulmakarvat huurtuvat. Kävelylenkin jälkeen on kuitenkin hyvä olo. Kotona puuhastelen pieniä askareita ja suunnittelen uusia juttuja tulevaisuuden varalle. Niistä lisää tuonnempana.

Mukavaa pakkaspäivän iltaa!

Lisää

Muistelua

Vuosi 2015 alkaa lähestyä loppuaan. Mukaan on mahtunut paljon. Kulunut vuosi on ollut minulle ns. Lepovuosi. Olen saanut itselleni paljon omaa aikaa ja omaa tilaa käsitellä omia asioitani. Tämä on näkynyt myös arjen elossa. Asenteeni moneen asiaan on muuttunut, samoin ajattelutapani ja olen pystynyt puhaltamaan positiivista energiaa ympäristööni.

Liikkeelle olen päässyt välillä enemmän ja sitten taas vähemmän. Joululahjaksi sain Jutan voimakirjan ja luin sen heti paikalla kannesta kanteen. Sain kirjasta potkua persauksilleni ja kirjan lukemisen myötä aloin jopa nousta portaat ylös hissin sijaan. Asun toisessa kerroksessa ja uskokaa tai älkää, mutta olen tähän saakka liikkunut hissillä asuinkerrokseeni. Tekosyynä olen käyttänyt kipeytyneitä polviani.

Kirja on mielestäni järkevä ja helppolukuinen. Jutta Gustafsberg vaikuttaa jalat maassa olevalta henkilöltä ja hän myös todellakin tietää, mistä puhuu. Kirjan lukemisen myötä sain uutta toivoa, että vaikka asiat juuri tällä hetkellä olisivatkin mullinmallin, niin tila ei ole pysyvä, vaan asiat voivat muuttua, kun vain jaksaa uskoa itseensä. 
 
Pojan koulunkäyntiin olen enemmän kuin tyytyväinen. Kulunut vuosi on tuonut parannusta huomattavasti. Rippikoulun hän suoritti ja mopokortinkin sai taskuunsa.
 
Pääsimme myös matkustelemaan, aina Lappiin asti. Vietimme syyslomaviikon patikoiden Ylläksellä. Se reissu oli ikimuistoinen ja siitä on muistona monta upeaa valokuvaa.
 
On aika jälleen kiittää yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta. Ilman heitä asiat eivät olisi sujuneet näin mukavasti. Samoin kiitän sydämestäni teitä, jotka olette jaksaneet kirjoituksiani lukea. Kirjoittaminen on ollut minulle yksi henkireikä.
 
Tupakointia en ole lupauksistani huolimatta saanut loppumaan, mutta vähentänyt olen kyllä paljon tupruttelua.
 
Vuoden 2016 alku tulee olemaan mielenkiintoinen. Silloin selviää, joudunko uusintaleikkaukseen aivolisäkkeen lähellä olevan kystisen muutoksen vuoksi. En murehdi asiaa etukäteen. Jutan voimakirjan muistaen asioista ja tapahtumista voi selviytyä. Tärkeintä on uskoa itseensä ja luottaa asioiden sujumiseen ja järjestymiseen.
 
Toivotan kaikille oikein hyvää vuodenvaihdetta ja uutta vuotta 2016! Kirjoittelen taas ensi vuonna.
 
Lisää

Hormonit epävireessä

Joulu lähestyy pikavauhtia. Jouluvaloja ja koristeita alkaa näkyä joka paikassa. Lumipeite vain puuttuu maasta ja puiden oksilta. 

Minä en ole vielä koristellut kotiamme jouluiseksi. Ehkäpä tänä viikonloppuna saan jotain aikaiseksi. Parveketta koristamaan haluan ehdottomasti muutaman lyhdyn. Tänä vuonna minulla on joulumieli tallella. Kulunut vuosi on ollut niin rauhallinen ja seesteinen ja sisältänyt enemmän iloisia ja positiivisia asioita.

Jos nyt jotain negatiivista oikein etsimällä etsii, on se minun terveydentilani. Kävin viikolla sisätautien poliklinikalla. Lääkäri on osaava ammattilainen, eikä hoitajassakaan ole mitään vikaa. Laboratoriokokeista todettiin, että aivolisäkkeeni temppuilee nyt ihan urakalla. Aivolisäkkeen etulohkon tuottamat hormonit ovat kaikki "epävireessä". Uutena lääkkeenä aloitettiin thyroxin kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Tammikuun alussa on pään MRI-kuvaus ja tammikuun puolessa välissä selviää, leikataanko sellan seudussa oleva kystinen muutos uudelleen. Sehän operoitiin taannoin, vuonna 2014, mutta myöhemmin kontrollikuvauksessa havaittiin, että muutos oli tullut takaisin hieman pienempänä.

En kuitenkaan jaksa stressata asialla tai menettää kauan kadoksissa ollutta joulumieltäni asian vuoksi. Aloitettu lääkehoito on korjannut vointiani huomattavasti, enkä enää makaa sohvanpohjalla kasvot vitivalkoisena. Elelen päivän kerrallaan ja koetan nauttia elämästäni.

Tilasin kaulaani riippumaan SOS-riipuksen. Se on ruostumattomasta teräksestä valmistettu "medaljongi", jonka sisälle taitellaan paperiliuska, joka sisältää mm. tärkeimmät tiedot sairauksista, lääkityksestä, allergioista ja lähiomaisen yhteystiedot. Ketju on hopeinen. Hätätilanteessa korusta voi olla apua, koska minulla on elintärkeän kortisolin vaje elimistössäni.

Uudet tuulet puhaltelevat joka suunnasta. Ensi vuosi tuo eteen uusia asioita. Itseni kuntoon saattamisen jälkeen minä mietin vakavasti, mikä minusta tulee isona. Pojan peruskoulu päättyy ja uudet opinnot odottavat edessäpäin.

Toyota sai alleen "uudet" talvirenkaat, joten se ei joutunutkaan seisontaan. Internetin kautta löytyivät renkaat vanteineen päivineen, eivätkä maksaneet juuri mitään. Hyvät renkaat ovat kaiken lisäksi. 

Keskiviikkona kävin kuuntelemassa kunnantalon valtuustosalissa musiikkiopiston joulukonsertin. Esitykset olivat hienoja. Kaikista upein esitys oli mielestäni Jean Sibeliuksen Finlandia pianoversiona alusta loppuun. Musiikkiopiston kuoro lauloi kuoron osuuden. Johan Julius Christian "Jean" Sibeliuksen syntymästä on kulunut 150 vuotta.

Mukavaa joulunodotusta!

 

 

Lisää

Lunta odotellessa

Marraskuu vetelee viimeisiään ja vietämme ensimmäistä adventtisunnuntaita. Ensilumi satoi tänne eteläänkin taannoin. Nyt siitä on jäljellä muisto vain. Odotan, että maa saa pysyvän lumivaipan, joka tuo meille iloa ja valoa ja jouluisen tunnelman.

Surullisena olen seurannut maailman menoa viime aikoina. Ei ole enää Suomessakaan turvallista asua. Tuntuu siltä, että mitä vain voi tapahtua, missä vain ja milloin vain. En kuitenkaan vaivu epätoivoon, mutta lisään varotoimia.

Kirjaprojektini on vaiheessa ja työnsinkin sen sivuun vähäksi aikaa, sillä sain muuta ajateltavaa.

Olen ollut hyvin huonovointinen viime aikoina ja pää kainalossa hakeuduin lääkärin vastaanotolle. Laboratoriokokeissa ilmeni, että elimistölle elintärkeä kortisolitaso on liian alhainen ja oireeni johtuivat siitä asiasta. Edessä on lisää laboratoriokokeita ja tutkimuksia. Katsotaan nyt päivä kerrallaan. Tällä hetkellä olen onnellinen siitä, että tabletteina aloitettu hydrocortison hoito auttaa minua, eikä minua enää pyörrytä ja huimaa. Ruokahalukin on palannut takaisin. Painoni on tippunut loppukesästä tähän päivään 8 kg. Toivon, ettei painoni lähde taas kipuamaan ylöspäin.

Joulu lähestyy pikkuhiljaa. Olen ajatellut hommata perheeseeni joululahjaksi järjestelmäkameran. Mietin hankintaa vielä. Nykyvehkeilläkin pärjään, mutta silti näen itseni ulkona luonnossa keväthangilla uusi kamera kainalossani. Tärkeintä on kuitenkin, että saamme viettää joulua rauhassa, rauhallisessa ympäristössä ja läheisten seurassa.

Toivon kaikille mukavaa ja rauhallista adventin aikaa!

Lisää

Reissukuulumisia

Olemme jo palanneet Lapin reissulta takaisin kotikulmille.

Minulla oli tarkoitus päivittää kuulumisia paikan päällä, mutta olin iltaisin niin väsynyt, etten jaksanut toteuttaa suunnitelmaani päivitysten suhteen.

Viikko pohjoisessa meni todella nopeasti. Maanantaipäivästä kerroinkin jo edellisessä päivityksessäni.

Tiistaina lähdimme kiertämään Kiirunankiepin, joka on pituudeltaan 12 km. Reitti kiertää Keskisen laen ja sen teemana on tuntureiden geologia.

Ympäröivä luonto oli todella satumainen ja napsin kuvia ahkerasti. Koko alkumatkan parin kilometrin ajan kävelyreitin vierellä ja lähistöllä kohisi vähän isompi "metsäpuro". Ympärillä lähes kaikki oli vihreää. 

Alkumatka oli hyvin nousujohteinen ja pidin perää muiden mennessä edeltä. Jalkoja alkoi hapottaa ja toivoin pian pääseväni kävelemään tasaista maata pitkin. Pysähdyimme Varkaankurun laavulle nautiskelemaan voileipiä ja kuumaa kanttarellikeittoa. Ne antoivat virtaa tulevaan. Edessä oli ainakin minun mielestäni paikoin hyvin hapottava osuus.

Laavulta lähdimme kävelemään reittiä pitkin heti ylämäkeen...Ja nousua riitti. Tulimme Kellostapulin kurun kivikkoiselle osuudelle ja se oli onneksi pitkostettu, joten käveleminen oli helpohkoa. Mitä pidemmälle kävelimme, sitä upeammat olivat maisemat.

Kivikko-osuuden jälkeen matkasimme eteenpäin välillä ylöspäin nousten ja välillä alaspäin kipittäen. Jossain vaiheessa toivoin jo näkeväni edessäni taukopaikan. Mutta ei, eteenpäin oli vain mentävä.

Sitten se tuli, risteys, jonka tienviitta osoitti, että Kahvikeitaan laavulle olisi matkaa reilut 2 kilometriä. Lähdimme laskeutumaan alaspäin mielestäni hyvin vaikeakulkuista maastoa. Matka jatkui ja jatkui. Silmissäni vilisivät kahvikupin kuvat. Viimein pääsimme perille ja sain kupposen kuumaa makkaroiden paistumista odotellessa. Mieleni teki jo takaisin mökkiin, jossa saisin oikaista pitkäkseni sohvalle ja vetää lämpimän viltin päälleni. Jalkojani pakotti. Ajattelin, ettei enää voisi olla kovin pitkä matka "maaliin".

Mutta; Olisittepa nähneet ilmeeni, kun minulle kerrottiin, että meidän täytyy mennä samaa vaikeakulkuista reittiä laavulta takaisin risteykseen, jossa aiemmin olimme. Sieltä olisi matkaa vielä nelisen kilometriä lähtöpaikkaan. Huokaus...Loppumatkasta en enää valokuvannut. Kävelin vain eteenpäin tiukka mutru huulessa toivoen, että ehdimme ennen pimeän tuloa autolle. Kaikki loppuu aikanaan, kuten myös sekin reitti. Pääsimme perille.

Reitti oli minulle liian pitkä. Minulle parhaita olisivat sellaiset 4-5 kilometrin pituiset retket. Silloin nauttisin ja jaksaisin nauttia maisemistakin koko matkan ajan. Mutta olin liikunnallisten ihmisten kanssa liikenteessä ja yksin en uskaltanut karhujen pelossa lyhyemmille reiteille lähteä...

Poikani, joka ei erityisemmin harrasta liikuntaa, yllätti minut ihan täysin. Hän viipotti väsymättä kärkiryhmässä. Maanantaisen pirunkurunkin hän kiipesi nopeimmin ylös. Olin ollut aivan varma, että murrosikäisen houkutteleminen patikointiretkelle tulisi olemaan vaikeaa.

Kekiviikkona ihailimme maisemia autosta käsin. Ajelimme Äkäsmyllylle katsomaan, onko siellä oleva kahvio auki. Ei ollut, mutta napsin valokuvia siellä olevasta koskesta.

Torstaina vuokrasimme jonkinasteiset maastopyörät paikallisesta pyöräliikkeestä. Pyörien nimeä en tiedä, mutta niissä oli todella leveät renkaat. Pyörällä ajaminen oli aivan toisenlaista, kuin maantieajopyörällä ajaminen. Jälkimmäisestä kun en pidä yhtään. Näillä "läskirenkailla" ajaminen oli suorastaan miellyttävää, eivätkä posketkaan lainehtineet ajaessa. Ajelimme ja kävelimme maastossa Kesänkijärven tuntumassa. Yöllä oli satanut, joten kaikkien vaatteet kuraantuivat reissussa. Pysähdyimme välillä laavulle syömään eväitä ja nauttimaan kuumaa kaakaota.

Illalla nautiskelimme glögiä ja pelasimme afrikantäteä ja piirrä ja arvaa peliä. Jälkimmäinen peli oli hauska. Minunkin piirroksiani arvattiin hyvin. Piirtäminen ei ole minun juttuni.

Perjantaina ajelimme Leville. Ajoimme ensin Levitunturin huipulle. Huput vedimme päähämme, sillä tuuli oli erittäin kova. Kiersimme näköalakierroksen. Kovinkaan hyviä kuvia en sieltä saanut otettua, mutta jokusen kuvan kuitenkin. 

Laskeuduimme takaisin alas ja tapasimme erään tuttavamme Soma nimisessä kahvilassa. Kahvila oli nimensä mukaisesti hyvin soma. Katossa oli ihanat valaisimet ja paikka oli hyvin persoonallinen. Ihastuin erityisesti vaaleanpunaisiksi maalattuihin tuoleihin. Nautiskelimme kahvia ja mainioita korvapuusteja ja vaihdoimme kuulumisia.

Tuttavamme saatteli meidät kahvilasta "kylille" ja päädyimme ruokailemaan paikalliseen pizzapaikkaan. Hassusti olimme nautiskelleet kahvit ennen ruokaa, mutta mitäpä siitä. Pizzat olivat todella isoja ja herkullisia. Tilasin pollo-pizzan, jossa oli ainakin kanaa, marinoitua punasipulia ja hunajamelonia. En jaksanut syödä koko pizzaa, vaan otin puolet mukaani.

Kiertelimme kauppoja ja mieltäni jäi kaihertamaan eräät juuri minun väriset vaelluskengät, jotka olivat tarjouksessa paikallisessa urheiluliikkeessä. Sinne ne jäivät minua huutelemaan kenkähyllyyn, kun en raaskinut niitä ostaa.

Palailimme takaisin saunanlämmitykseen. Sauna lämpeni lähes joka ilta viikon aikana. Oli ihana istahtaa löylyihin aina reissujen päätteeksi.

Lauantaina heräsimme hyvissä ajoin pakkailemaan ja kotia kohti lähdimme klo. 10 aikoihin.

Ajelimme vaihtelun vuoksi ruotsin puolella vähän matkaa kohti Haaparantaa. En ole koskaan nähnyt yhtä paljon joutsenia kuin nyt näin. Kuvia en älynnyt niistä ottaa.

Haaparannassa pysähdyimme karkkikaupan kohdalla. Halusin ehdottomasti ostaa mielestäni ainoita oikeita viinikumeja ja niitä myös mukaani sain.

Kotiin pääsimme illalla klo. 22 jälkeen, joten ehdin hyvin Wallanderia katsomaan televisiosta. Oli ylellistä päästä omaan lämpimään sänkyyn nukkumaan.

Kaikenkaikkiaan reissu oli todella mukava. Nyt jaksaa taas arjen pyöritystä pitkän matkaa eteenpäin. Grillimakkaraa ja lihapiirakoita en tule tämän vuoden puolella syömään. Niitä kun oli jokaisella retkellä mukana.

Pirunkurua en jää kaipaamaan.

Lisää